Charlotan Blogi

Miksi juuri kevään täytyy olla sellaista aikaa, että ihmiset, varsinkin me naiset, alamme tutkiskella itseämme peileistämme hiukan kriittisimmin silmin, sallien meidän huomata vartalossamme tapahtuneet muutokset ja kaikki viat jotka talven aikana ovat kerääntyneet häiritsevästi ongelma kohtiin joita meillä kaikilla on enemmän tai vähemmän. Oikeuttaako paksukerroksinen talvipukeutumisemme meidän antaa itsemme mennä rapakuntoon niin, että kevään korvalla, kun nokkamme on suunnattu kohti aurinkoisia uimarantoja huomaamme vasta silloin, että jouluna syömämme kinkut, laatikot ym. ovat kerääntyneet vyötäröillemme ja reisiin?

Kaupat ovat pullollaan kevään ja kesän mallistoja. Koot ovat luonnottoman pieniä suomalaisesta perusmuotista muovatulle naiselle. Muotia ovat värikkäät omaperäiset vaatteet ja asusteet. Värit ovat palanneet keskuuteemme monessakin mielessä. Kun luonto puhkeaa kukkaan talvilomiltaan, alkaa vaateteollisuus myös uudet värikkäät kampanjansa. Pistää miettimään millaisiksi muotisuunnittelijat meitä oikein luulevat? Muotinukke malleiksi, jotka ovat kaikki hyvin muotoiltuja, tulitikkurasian kokoisilla vyötäröillä varustettuja, luonnottoman pitkäraajaisia ja -selkäisiä muovi teelmiä jotka eivät millään muotoa vastaa sitä mitä me todellisuudessa olemme. Jos vaate näyteikkunassa on näyttänyt mallinuken päällä täydelliseltä, ei ole kovin suuriakaan mahdollisuuksia, että kyseinen asu sopisi enää itselle yhtä hyvin. Itse kuulun juuri tähän ongelmalliseen ryhmään, jotka tuskastuvat jo pelkästä vaatekaupan nimen kuullessaan!

Tehdäänpä mielikuvaharjoitus osa 1.

Sinulla on vapaa päivä töistä tai koulusta, olet päättänyt mennä kaupungille ostoksille tai jopa suunnistat jonnekin kauemmas, siinä toivossa, että sieltä löytyisi jotain kun ei oman paikkakunnan kaupoista ole sitä silmiin osunut. Kaikki ystäväsi ovat töittä, joten päätät mennä yksin. Viettää oikein yhden hengen tyttöjen hemmottelu päivän.

Suunnistat ensimmäiseen isoon kauppakeskukseen ja siellä vaatekauppaan. Ensin suurta tarmoa puhkuen kiertelet vaatetankojen ja hyllyjen väleissä, kasaat kärryihin melkoisen kasan itsestäsi hienoilta näyttäviä vaatteita ja sitten suunnistat sovituskopeille. Ja koska karmanlakihan jo sanelee, että olet saanut vapaapäiväsi juuri sille päivälle kuin suurin osa muistakin naisista, on sovituskopeille jonoa. Tunnet olosi jo siinä vaiheessa nuutuneeksi, vaikket ole edes shoppailusi alkumetreilläkään, kahvihammastasi kolottaa, sinulle iskee armoton vessahätä tai sinulle nousee migreenin esiaste, vaikkei sinulle kyseistä ole ennen ilmennyt. Jono matelee. Kuulet tuskastuneita äitejä hyssyttelemässä parkuvia lapsiaan, sovituskopeissa teinien kikatuksia, vanhoja tätejä päivittelemässä sen hetkisiä kuumimpia juoruja, ostoskeskuksen keskusradiosta iloiselta kuulostava täti tai setä ilmoittaa jonkun kaupan huikeista tarjouksista.

Vihdoin jono liikkuu. Olet nyt seuraavana jonossa ja reunimmaisen sovituskopin vapauduttua loistat nopeudellasi ja syöksyt kuin pesäpallonpelaaja pesälleen verhon taakse. Tietysti, koska sovituskoppien käytävä on liian ahdas, jouduit ottamaan sovitukseesi ottamasi vaatteet mukaasi ja nyt kun vihdoin olet omassa rauhassasi kenenkään näkemättä, hengähdät syvään ja keräät voimia. Sovittelet vaatevuoresi kahteen vaivaiseen metallikoukkuun, jotka sinulle on siunattu pienessä ulkohuussisi kokoisessa sovituskopissa ja alat miettiä missä järjestyksessä alat sovittaa. Karsit jo pelkästä turhautuneisuudesta osan vaatteista pois, koska niissä löytyi odottamattomia vikoja.

Kun vihdoin olet muovannut päässäsi jonkinlaisen toimintasuunnitelman, riisut ylimääräiset vaatteet yltäsi ja otat ensimmäisen henkarilla kauniisti roikkuvan vaatteen. Menet kaikki vaatteet läpi, olet jo hikinen ja kuumissasi, koska koppi on pieni, ilma ei vaihdu juuri nimeksikään, etkä liioin ole löytänyt sovitukseesi tuomistasi vaatteita mitään minkä olisit kelpuuttanut ihmisten ilmoille. Löysit vartalostasi uusia tyytymättömyyden aiheita joten mikään ei tunnu sopivan ollenkaan. Housut eivät mene kiinni vyötäröltä, toiset korostavat leveää takamustasi liikaa, joissakin paidoissa taas oli liian avarat kaula-aukot ja jotkut taas ahdistivat olkapäittesi kohdista.

Mielessäsi kenties noidut hukkaan mennyttä kolmea varttia, jotka kaupassa vietit, pukeutuessasi omiin vaatteisiisi. Väsymykseltäsi et enää jaksa asetella vaatteita kauniisti henkariin, joten ne ovat mikä nurinpäin, mikä roikkuu puolihuolimattoman näköisesti vain toisesta hihastaan ja muutama tietenkään ei tahdo enää edes pysyä koko ripustimessa, joten sullot sen vaatemyttysi keskelle ja poistut kasvojesi punakkuutta peitellen yhä sovittamaan menevien ihmisten ohi.

Päästyäsi kenties raikkaaseen ilmaan sovituskoppisi tunkkaisuudesta, näet ehkä maailman hiukan eri silmin. Huomaat, ettei tämä osasto ole ollenkaan edes sinun tyylisi, ja ihmettelet miten edes saatoit kuvitella löytäväsi sieltä mitään mikä sinulle olisi sopinut. Hämmentyneenä vilkuilet vuoroin käsivarsillasi lepäävää vaatekasaa ja vuoroin vaaterekkien maailmaa. Sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, mistä olet vaatteet ottanut. Näet kaupan kirkkaan väriseen liiviin pukeutuneen kikkarapäisen myyjättären ja suuntaat tätä kohden. Onnettomuudeksesi joku muu ehti sinua ennen ja joudut odottamaan. Naiset ovat tietenkin hyvän päivän tuttuja alkavat tiedustelemaan toisiltaan mummon kaiman kummipojista ikään kuin myyjättärellä olisi sellaiseen juoruiluun aikaa kun hänen osastonsa pursuaa nälkäisenä vaatekasoja tonkivia naisia.

Jokin sisälläsi saa sinut liikahtamaan, lähestyt pariskuntaa, varovasti mutiset kohteliaan ”Anteeksi?”, myyjä kääntyy sinuun päin ja loihtii kasvoilleen hyvin harjoitellun, ammattimaisen pepsodentti hymyn ja innostuneelta kuulostavalla äänellään kysyy miten hän voisi sinua kenties auttaa. Myyjän ensin yhdyttänyt asiakas huudahtaa muka sitten vasta huomaten miten paljon kello on ja kiiruhtaa hakemaan poikaansa päiväkodista jättäen sinut yksin myyjän kanssa.

Vaivautuneesti aloitat jotain siihen suuntaan, että sinulle tuli tärkeä puhelu, joka velvoittaa sinua lähtemään, eikä sinulla siksi ole millään aikaa etsiä käsivarsillasi yhä oleville vaatteille paikkoja. Myyjätär huokuu palveluhenkisyyttä ja huudahtaa, että tietenkin voit jättää vaatteet vain siihen, hän kyllä etsisi niille paikat. Näytät helpottuneelta, jota kenties oletkin, kiität ja liukenet paikalta ennen kuin nainen ehtii muuttaa mieltään. Ehkä näet ennen poistumistasi myyjän harmistuneen kasvot, hänen alkaessa selvittää hänelle lykkäämääsi vaatekasaa joka ei ole lähelläkään muistuta sitä millainen se oli ollut sinun mennessä sovittamaan.

Laskeudut liukuportaita harmistuneena, taaskaan et löytänyt mitään. Muut kyllä näyttävät löytävän sinunkin edestäsi. Edelläsi portailla seisoo ryhmä kouluikäisiä tyttöjä joilla on isot kassit ja he keskustelevat innokkaasti löydöksistään. Alhaalla aulassa näet sekalaisen ryhmän poikia ja tyttöjä. Ryhmää tarkkailee pari aikuista. Heidät nähdessään tytöt huutavat jo kaukaa vastustellen jyrkästi lähtöä. Opettajat ovat kuitenkin tiukkuja ja paimentavat oppilaansa ulos, jossa epäilemättä linja-autokuski jo odottelee. Olet kaatua portaiden loppuessa, saat tukea kaiteessa ja suoristat nopeasti ryhtisi. Vilkuilet ympärillesi ja onneksesi kukaan ei ollut laittanut kömmähdystäsi merkille.

Suuntaat ulos ostoskeskuksesta ja edelleen vastapäätä olevaan pieneen kahvilaan. Tilaat nopeasti kahvin ja hillomunkin sen kummempia listoja katsomatta, maksat kiltisti pyydetyn hinnan vaikka se korkea onkin ja alat etsiä istumapaikkaa. Valitset nurkkapöydän. Lasket kahvisi ja munkkilautasesi eteesi ja poltat heti kättelyssä kielesi, juodessasi. Hidastat tahtia ja isket hampaasi munkkiin. Siinä on runsas sokeri kuorrutus ja päästyäsi puoleen väliin hillo pursuaa kolostaan ja valuu suupielillesi levittäen jo niissä ennestään olevia sokeri hippuja. Huomaamatta mansikka hilloa valuu paidallesi. Kiroten pyyhit hilloa pois, mutta eihän se siitä kokonaan lähde, tahrahan siihen jäi. Saatuasi munkin tuhottua enemmittä sotkuitta, alat nauttia kauan kaipaamaasi kahvia.

Haet santsikupinkin ja nähdessäsi melkein mukisi pohjan satut vilkaisemaan ranteessasi killuvaa kelloa, koska ulkoa paistava auringon säteet olivat häiritsevästi osuneet kellosi lasiin, olet juoda väärään kurkkuun tajutessasi miten paljon se on. Heität loput kahvit kurkustasi alat, mukisi osuu juuri ja juuri pöydälle noustessasi, kompuroiden luovit tiesi ulos kahvilasta ja puolijuoksua avokkaillasi ryntäät linja-autopysäkille. Linja-auto on jo sulkenut ovensa ja vaihde vaihdettu kun olet vasta saapumassa pysäkille. Kuski kuitenkin sattui onneksesi vilkaisemaan sivupeiliin ja näkee sinun tulevan ja päästää sinut armollisesti sisälle vieno hymy huulillaan ja pilke silmissään. Soperrat kiitokset ja lysähdät matkasi maksettua lähimmälle vapaalle penkille. Viereisellä penkkirivillä, käytävän toisella puolen matkaava poika katselee paljaita sääriä kummallisesti, sinulle tulee vaivautunut olo ja heität takkisi suojaksesi.

Linja-autosi jättää sinut kyläkaupan pihaan, soitat miehellesi pääsisikö tämä hakemaan. Mies lupaa tulla, ja kymmenisen minuuttia odoteltuasi istut hänen vieressään perheautossanne ja kerrot kokemuksestasi. Mies kuuntelee, mutta ei selvästikään ymmärrä toimiasi. Hänhän kun selviää vaateostoksista sillä, että sinä ostat hänen vaatteensa lähimmästä marketista. Miehen ei tarvitse edes olla paikalla, koska osaat arvioida hänen kokonsa sentin tarkkuudella. Päästyänne kotiin lapset hyökkäävät kimppuusi. Nostat kätesi ilmaan ja vaadit heidän rauhoittumistaan. Selvität heidän ongelmansa järjestelmällisyydellä ja äidin taidoillasi yhdessä hujauksessa.

Uupuneena oikaiset olohuoneesi sohvalle, nukahdat kenties saman tien ja aamuhämärissä heräät siihen, että on niin kovin hiljaista. Kömmit uupuneena miehesi viereen, laitat puhelimesi herätyksen ja pakotat itsesi nukahtamaan. Kellon soidessa aamulla sinulla on tunne kuin ettet olisi silmiäsi koskaan ummistanutkaan, olet rättiväsynyt ja uupunut.

Töissä ystäväsi tiedustelevat miten vapaapäiväsi meni johon toteat sen menneen juuri niin kuin ennenkin, kehtaamatta kertoa, että olit ollut ostoksilla, muttet ollut löytänyt mitään. Töistä tultuasi haluaisit vain nukkua ja mietit uupuneena milloin sinulla onkaan seuraava vapaa päivä?!